Täi-info

On taas se aika vuodesta.
Koulussamme on havaittu oppilailla täitä. Toivomme, että tutkisitte lapsenne hiukset mahdollisten täiden varalta.

Päätäit ovat 2-3 mm pitkiä ryömiviä siivettömiä hyönteisiä. Päätäin löytäminen hiuksista on vaikeaa. Sen havaitsee yleensä korvan takaa tai niskasta.

Naaras elää noin kuukauden ja munii sinä aikana satakunta munaa. Munat se kiinnittää hiuksiin. Munat näkyvät vaaleina, mannaryynimäisinä, vajaan millimetrin pituisina saivareina. Munat kuoriutuvat noin kymmenen päivän kuluttua. Aikuinen täi ei elä ilman ravintoa muutamaa päivää kauemmin.

Täit leviävät yleensä päähineiden välityksellä, tavallisimmin ilmeisesti vaatenaulakoissa. Täit siirtyvät ihmisestä toiseen myös läheisessä kanssakäymisessä, esimerkiksi lasten leikeissä. Yhteiset kammat, harjat ja korvakuulokkeet ovat muita täiden siirtymisteitä. On myös mahdollista, että saivareita tippuu vuoteeseen, ja täin kuorituessa munasta se löytää hyvällä onnella uuden isännän.



Päätäit löytyvät harvoin pelkästään hiuksia silmin tarkastellen. Avuksi otetaan tiheäpiikkinen ns. täikampa, jolla hiukset kammataan valkoisen paperin päällä. Paperilta täit on helppo nähdä. Myös saivareiden näkeminen riittää päätäidiagnoosiin.



HOITO:

Täit voidaan hävittää käyttämällä lääkeshampoota tai hoitavia liuoksia esim. Nix, Prioderm, Hedrin, Nyda. Nämä tuotteet ovat reseptivapaita.

Kaikille perheenjäsenille tehdään täitarkastus täikammalla, jonka jälkeen vain ne päät hoidetaan, joista päätäitä löytyy. Korvien taukset ja niska käsitellään erityisen huolellisesti. Hoitotuotteita tulee käyttää pakkauksen ohjeen mukaisesti. Tarvittaessa hoito uusitaan 7-10 päivän kuluttua. Saivareiden poistoon käytetään tiheäpiikkistä täikampaa.

Ellei ole varma täitartunnasta, ei hoitoa kannata aloittaa varmuuden vuoksi. On mahdollista, että täit kehittävät lääkettä vastaan resistenssin, mikä tarkoittaa sitä, että tositilanteessa lääke ei ehkä tepsikään.

Päähineet ja vuodevaatteet pestään 60-asteisessa vedessä pyykinpesuaineella. Pesua kestämättömät vaatteet ja esineet suljetaan muovipussiin kahdeksi viikoksi. Täit kuolevat sinä aikana. Myös pakastaminen yön yli tappaa täit. Vaikka ihmistäit eivät viihdykään eläinten turkissa, perheen koira on kuitenkin pestävä koirien pesuun tarkoitetulla täisampoolla.

Yhteistyöterveisin, Kirsi terveydenhoitaja